12.2.2021
Joanna Niininen
Ekologinen webhotelli –
vihreää, hiilineutraalia hostingia
Nykyään ekologisuus ja it-palvelut eivät juuri koskaan mahdu samaan lauseeseen. Vihreät, hiilineutraalit hosting-palvelut ovat kuitenkin nyt käytettävissäsi meidän kauttamme.
Mikä tekee hostingista eli webhotellipalveluista ekologisia?
Me Easylinehostilla pyrimme siihen, että annamme enemmän kuin otamme. Pyrimme kaikin tavoin toimimaan mahdollisimman kestävästi. Jäähdytämme konesaleja kylmällä ulkoilmalla, valaisemme led-valoilla ja käytämme konesalilaitteita mahdollisimman järkevästi ennen niiden kierrättämistä. Tuottamamme päästöt kompensoimme 160 hehtaarin metsäpalstalla Kainuussa.
Metsäpalstojamme ei koskaan aukkohakata, vaan siirrämme parhaillaan metsiä jatkuvan kasvatuksen menetelmään. Tämä tarkoittaa sitä, että annamme metsän kasvaa. Metsämme on luonnontilaisempi kuin aukkohakkuilla hakattu metsä. Puustoa harvennetaan, jotta se kasvaa paremmin ja sitä kautta sitoo enemmän hiilidioksidia. Etelä-Suomessa on tehty tutkimusta mäntymetsistä, joiden mukaan mäntymetsien puusto sitoo yhteyttäessään ilmakehästä noin 9,5 tonnia hiilidioksidia hehtaaria kohti vuodessa.

Jotta yritystoiminta voi kantaa vuosikymmeniä eteenpäin, täytyy toiminnan olla oikeasti kestävää. Tekemällä vihreitä valintoja yrityksemme myös houkuttelee osaavaa henkilökuntaa, joka jakaa arvomme ja intohimomme vihreisiin it-palveluihin.
Vihreitä arvoja
Meidän mielestämme metsissä on muutakin arvoa kuin puusta tulevat eurot. Metsäpalstamme rajautuu luonnonsuojelualueeseen. Näemme tärkeäksi, että meidän metsämme jatkaa luonnollisena osana luonnonsuojelualuetta, ja säilytämme tällä alueella metsän mahdollisimman koskemattomana.

Metsässämme voi keväällä törmätä melkoiseen luontonäytelmään, kun metsot aloittavat soidinmenot. Metso tarvitsee laajoja metsäalueita elinympäristökseen. Soidinpaikan syntymiseen tarvitaan 50 hehtaarin yhtenäinen metsäalue. Haluamme kantaa kortemme kekoon soidinalueiden ja metson elinalueiden säilyttämiseksi. Samalla turvaamme lintujen lisääntymistä.
Rakennamme tulevaisuutta seuraaville sukupolville
Yrityksemme on perheyritys. Yrityksen on perustanut mieheni Mika. Hänen isänsä on mukana hoitamassa konesalia ja monia yrityksen juoksevia asioita. Mikan lapset ovat olleet toiminnassa mukana harjoitteluiden ja kesätöiden kautta. Perheeseemme kuuluu myös yhteinen taaperoikäinen poikamme, joka oppii pienestä asti metsänhoitoa. Kuvassa hän on mukana polttopuun teossa. Toisessa kuvasssa minä, Mika ja varatoimitusjohtajamme Tiina.


Haluamme rakentaa yrityksen, jonka toiminta on kestävää. Toivomme, että joskus kaukana tulevaisuudessa meidän eläköityessämme yritykselle on nuori jatkaja. Ehkäpä joku lapsistamme tai työntekijöidemme lapsista haluaa jatkaa toimintaa.
Joka tapauksessa toivon, että kun lapsemme kasvattavat omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan, niin he voivat nauttia samoista luontoarvoista, mistä me nautimme tänä päivänä – metsästä, jossa voi nähdä ilveksen tassunjäljet puhtaalla hangella, kuulla koppeloiden huudot, kerätä marjoja puhtaasta luonnosta, metsästää ja kalastaa omaan tarpeeseen.

Toivon, että myös sinä innostut agendastamme jättää tulevaisuuden polville perinnöksi puhdasta, villiä metsää. Käyttämällä palveluitamme olet suoraan mukana tukemassa suomalaista metsää.
Tulevaisuuden valinnat tehdään yhdessä tänään. Tutustu palveluihimme ja tule osaksi Easylinehostin perhettä.





